keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Arvostelu - Harry Potter ja Viisasten kivi


Kiehtova aloitus sitäkin kiehtovammalle sarjalle! Harry Potter on harvinaisen tavallinen ja inhottu poika, joka elelee tätinsä perheessä omien vanhempiensa kuoltua. Sitten alkaa tapahtua kummia: tuntematon henkilö haluaa kiivaasti kirjoittaa Harrylle pergamenttikirjeitä, jotka Harryn tädin mies Vernon yrittää kiivaasti estää. Lopulta niitä tunkee ikkunanpielistä ja takasta, ja Vernon sekoaa. He lähtevät kirjeitä pakoon, mutta lopulta kirjeitten lähettelijä saa heidät kiinni mahdollisimman dramaattisesti. Silloin Harry saa kuulla totuuden itsestään ja vanhemmistaan: hänen äitinsä ja isänsä olivat noita ja velho, joten Harrylle on varattu paikka taikakoulusta, jonka olemassaolosta Harry ei aiemmin ole kuullut mitään. Koulussa Harrysta tulee onnellinen ja suosittu, mutta taustalla on jatkuvasti vaarana Lordi Voldemort, joka suunnittelee tappavansa Harryn mitä pikimmiten ja todennäköisesti jälleen avada kedavralla huolimatta siitä, ettei se edelliselläkään kerralla toiminut. No, ainahan voi yrittää.
Kieli on hieman lapsekasta, onhan ensimmäinen kirja kaavailtu nimenomaa lapsille. Itse juoni on kuitenkin hieno, ja jaksan edelleen yllättyä, miten paljon Rowling on onnistunutkaan pohjustamaan tulevia tapahtumia. Näin koko sarjan jo lukeneena ensimmäisen osan uusintakierros oli oikein kiintoisa lukuelämys, kun hienovaraiset vihjeet myöhempien kirjojen juonikehityksistä oli helpompi havaita.
Olin unohtanut jo kovin paljon kirjan tapahtumista. Pelkän elokuvan katsoneille suosittelen ehdottomasti tämän lukemista, sillä juoni on paljon parempi ja monimutkaisempi kuin elokuvan typistetty versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti